Parhaat vinkit etätyötä tekeville

Etätyötä tekevä nainen

Vaikka etätyö onkin yleistä, kotona työskentelyn ei tarvitse olla epäergonomisesti sohvan nurkassa kyyhöttelyä tai tylsässä nurkassa nyhväämistä. Koti on vaivatonta muokata etätöihin soveltuvaksi hyödyntämällä erilaisia hankintoja muutenkin kodin sisustuksessa. 

Kotona työskentely on joustavaa ja töitä voi tehdä itsenäisesti, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Koska samalla pitää pyörittää kodin arkea, keskittyminen voi herpaantua eri tavalla kuin toimistolla ollessa. Kollegoiden kanssa ei voi pistäytyä jutulle vaan yhteydet pitää hoitaa vaikka Zoomin kautta. Koirakin pitäisi viedä välillä ulos. Tällainen vaikuttaa työnteon tehokkuuteen ja keskittymiskykyyn. 

Kannattaakin huolehtia, että erottaa työajan omasta ajasta vaikka onkin kotona töissä. Asioiden sujuvuuteen vaikuttaa hyvä työpiste ja työtehtävien aikataulutus. 

Näin suunnittelet toimivan kotitoimiston

Työhuone voi olla mitä tahansa oikean kotitoimiston tai pienen olohuoneessa olevan työpisteen välillä. Yleensä työhuoneen sisustus rakentuu työpöydän ympärille ja kannattaakin panostaa ergonomiseen työpöytään ja työtuoliin. Myös hyvä valaistus on todella tärkeää ja onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, että käytössä on tehokkaat valaisimet. Jotta työpiste ei olisi pelkkää kaaosta, kannattaa hankkia myös riittävät säilytystilat erilaisille tavaroille, jotta työhuoneen rauhallinen tunnelma ei mene pilalle. 

Työhuone saattaa olla ihan vaan pelkästään työkäytössä, mutta usein se on monessa muussakin käytössä, kuten vaikkapa ompeluhuoneena. Lisäksi monesti etätyöpiste rakennetaan vierashuoneeseen, joka tietty onkin tilankäytön järkevän hyödyntämisen kannalta hyvä. 

Ergonomia on erittäin tärkeää, ettei etätyöskentely aiheuta niska- ja hartiaongelmia. Kannattaakin tarkistaa, että työpöydän ja työtuolin korkeudet ja etäisyys toisistaan ovat sopivat. Olkavarsien pitää päästä laskeutumaan rennosti ja ranteille on hyvä olla tuki. Jos olet jo toimistolla tottunut sähköpöytään tai jos sinulla on jonkinlaisia selkävaivoja, on hyvä panostaa myös kotitoimistolla sähköisesti säädettävään pöytään. 

Toki on luksusta, jos voi irrottaa kotoa ylimääräisen huoneen työkäyttöön, mutta tällaista ylellisyyttä ei kovinkaan monella ole. Tällöin pitää rakentaa työpiste johonkin mahdollisimman rauhalliseen paikkaan, kuten olohuoneen nurkkaan, käytävälle tai vaikka makuuhuoneeseen. 

Nykypäivän työpöydät ovat siroja ja yksinkertaisia, eikä niissä ole paljoa säilytystilaa. Toki nykyään suositaankin paperitonta toimistoa eikä säilytystilaa tarvitakaan paljoa. Mutta jos työssä tarvitaan papereita, mappeja tai kirjoja, voi hankkia työpöydän viereen erillisen hyllyn tai laatikoston. 

Jos työpiste on pienessä tilassa, ratkaisuksi voi muodostua seinään kiinnitetty taso tai kulmapöytä. Tai vaikka klaffipöytä, jonka voi työpäivän päätteeksi sulkea, jolloin kaikki työpaperit ja muut tavarat jäävät sinne piiloon. Mikäli työpöydälle ei löydy minkäänlaista paikkaa kotoa, voi tehdä töitä ruokapöydän ääressäkin. 

Työtuolilta vaaditaan myös paljon ja sen tuleekin olla sellainen, että työasento voi olla mahdollisimman hyvä ja ergonominen. On olemassa monenlaisia työtuoleja ja ihan jo istuinmukavuuden kannalta kannattaa hankkia käsinojallinen ja pehmustettu työtuoli. 

Työskentelyyn vaikuttaa olennaisesti myös työtilan valaistus. Pelkkä yleisvalaistus ei välttämättä riitä työskentelyyn. Voikin olla hyvä hankkia työpöydälle myös työvalaisin, jossa on tarpeeksi kirkas lamppu. Jos työpöytä on kovin pieni, sen viereen voi laittaa lattiavalaisimen, jonka valon saa suunnattua alas. 

Etätyöskentely heijastuu puhelinliittymiinkin

Näiden poikkeusolojen aikana monet ovat alkaneet huomioida eri tavalla myös kodin netti- ja puhelinyhteyksien toimivuuden. Vietetäänhän nykyään kotona niin työ- kuin vapaa-aikakin ja liittymiltä ja yhteyksiltä vaaditaan paljon. Onkin siis syytä tarkistaa, että kodin nettiyhteys on tarpeeksi nopea myös työkäyttöön, tehokkaan mobiilireitittimen kanssa nettiyhteyden voi viedä mukanaan minne tahansa. Operaattorien liittymätarjouksilla voikin säästää pitkän pennin, joten kannattaa hyödyntää kaikki, minkä voi. 

Kotitoimiston tärkeät laitteet

Etätyö vaatii työkoneelta paljon, joten jos kannattaa panostaa siihen, että käytössä on paras kannettava tietokone. Kotitoimistollakin on syytä huolehtia, että hiiri on ergonominen ja käteen sopiva, ettei käsi pääse rasittumaan. Jos vain työpöydällä on tilaa, reilumman kokoinen näyttö tai mahdollisesti jopa kaksi on hyvä ratkaisu. 

Myös äänentoistoon hyvä panostaa ja musiikin kuunteluun työn lomassa sopii hyvin laadukkaat vastamelukuulokkeet. Tämä varsinkin, jos samassa tilassa on muitakin henkilöitä, kuten vaikka lapsia. 

Etäpalaverit sujuvat erinomaisesti kunnon videoyhteydellä ja erilliset kamerat ovat paljon paremmat webinaareihin ja asiakastapaamisiin kuin läppärin omat. Myös kunnon älypuhelin on tarpeellinen ja siinä kunnon toimiva liittymä. Kannattaa hyödyntää Moi liittymätarjous sekä tutustua myös Elisa liittymätarjoukseen

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennys​

Huomaathan, että mikäli sinulla on pieniä lapsia ja työskentelet kotoa käsin, voit saada myös kotitalousvähennystä. Esimerkiksi jos joudut poistumaan etätyöpisteeltäsi toimistolla käyntiä varten ja joudut hankkimaan täksi aikaa lapsille hoitajan kotiin, niin voit tästä tehdä kotitalousvähennyksen. Tätä moni ei tule ajatelleeksi ja missaa tarjolla olevat rahat.

Saatat pitää myös näistä: