Puhelinmyyntikielto -miten se saadaan päälle?

Puhelinmyyntikielto cropped

Taas soitti puhelinmyyjä, ärsyttävää!! 

Puhelinmyyjät saavatkin varmasti monen verenpaineet tappiin soittamalla juuri silloin, kun olit ajatellut rentoutua kotona kaikessa rauhassa tai sinulla on jokin homma kesken. Niin eikös sieltä soittele joku ”no ihan mukavalla asialla tässä lähdin soittamaan” -tyyppi ja tuputa turhia tavaroita tai palveluita.

OK, ihan työtään he vain tekevät ja suotta heille on hermostua sen vuoksi, mutta jotenkin on vaikea kuvitella, että joku haluaisi alkaa juttelemaan puhelinmyyjien kanssa, kun on parempaakin tekemistä, kuten vaikka tutkailla tuoreimpia puhelinliittymiä

Niinpä he varmaankin saavat kuulla vaikka mitä törkeyksiä ja kaikkea epäasiallista käytöstä. Meitä kun on moneen junaan ja toiset ihmiset hermostuvat välittömästi tällaisesta suoramarkkinoinnista ja tuputuksesta.

Pääseekö noista puhelinmyyjistä millään eroon? No tietysti sillä, ettei hommaa itselleen koskaan puhelinta, mutta kukapa nykypäivänä osaisi elää ilman puhelintaan. Päinvastoin parin vuoden välein pitää päivittää itselleen uusi puhelin, jotta pysyy aallon harjalla. 

Miten voi rajoittaa suoramarkkinointia?

Oikeastaan kuluttajalla on kolme eri vaihtoehtoa estääkseen puhelinmyyntiä ja muuta suoramarkkinointia. Voit ilmoittaa kiellosta suoraan kyseiselle yritykselle vaikkapa netissä. Voit myös kieltää henkilötietojesi käyttämisen erilaisista viranomaisten rekistereistä tai sitten voit tilata suoramarkkinoinnin estävän palvelun.  

Viimeisenä keinona voit asettaa puhelinnumerosi salaiseksi oman operaattorisi sivuilla tai asiakaspalvelussa. Tästä saattaa aiheutua sinulle itsellesikin hieman hankaluuksia, koska sitten ketään muutkaan eivät löydä numeroasi.

Nimi- ja osoitetietojensa luovutuksen voi kieltää väestötietojärjestelmästä Digi- ja väestötietoviraston Tarkista tietosi-palvelussa verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla, soittamalla virastoon tai lähettämällä heille vapaamuotoisen kirjeen. Myös Liikenne- ja viestintävirasto 

Traficomia voi pyytää olla luovuttamasta omia nimi- ja osoitetietojasi tekemällä osoitteenluovutus- ja markkinointikiellon sähköisesti tai puhelimitse.

Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto (ASML) tarjoaa tietoa suoramarkkinoinnin rajoittamisoikeudesta sekä ylläpitää puhelinmyynnin ja osoitteellisen suoramainonnan Robinson-rajoituspalvelua. Useat yritykset, kuten kaikki suurimmat markkinoijat sekä ASML:n jäsenyritykset sekä runsas määrä muita yrityksiä ja yhteisöjä, käyttävät rekisteriä omassa toiminnassaan koko ajan. 

Markkinoilla voi olla myös erilaisia suoramarkkinoinnin rajoituspalveluita tarjoavia yrityksiä, jotka taas ovat vastuussa omien palveluidensa toimivuudesta.

Mikä on Robinson-palvelu?

Asml Robinson screenshot

Puhelinmyynnin kieltäminen on suhteellisen helppoa ja lähes ilmaista. Voit siis rajoittaa puhelinmyyntiä Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton puhelintarjonnan rajoituspalvelu Robinsonin kautta soittamalla palvelunumeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18 (puhelun hinta 0,39 €/min+pvm, jonotus on maksuton). 

Rajoituksen antaminen palvelussa perustuu puheentunnistukseen, jossa vastataan kyllä yhteen kieltokysymykseen. Rajoituksen antaminen hoituu nopeasti ja on sen jälkeen voimassa kerrallaan kolme vuotta. 

Pyytämäsi rajoitus menee heti rekisteriin ja se välitetään puhelinmyyntiyrityksille viikon kuluessa ja se on toiminnassa viimeistään kuukauden kuluessa ilmoituksesta. Tämän jälkeen puhelinmyyntien soittoja ei käytännössä pitäisi tulla enää lainkaan. 

Huomaathan, että Robinson-esto ei kuitenkaan torju huijauspuheluja eli kaiken maailman ”Microsoft-tuen” soittoja ja vastaavia vedätysyrityksiä. Jos myyjät edelleen soittelevat sinulle Robinson-estosta huolimatta, voit pyytää suoraan puhelinmyyjältä, että lopettavat soittamiset. Tällöin kieltosi koskee vain kyseistä markkinoijaa tai yritystä.

Miten suoramarkkinointitietoja kerätään?

Tietosuoja-asetus velvoittaa, että rekisterinpitäjän on kerrottava kuluttajalle jo henkilötietoja kerättäessä, mikäli hänen henkilötietojaan tullaan käyttämään suoramarkkinointiin. Jos ei ole kerrottu, kuluttajan tietoja ei saa käyttää suoramarkkinointiin.

Myös markkinoijan on kerrottava, mistä kuluttajan yhteystiedot on saatu. Kuluttajalle on myös ilmoitettava, että hänellä on halutessaan oikeus kieltää suoramarkkinointi. Jokaisella on oikeus kieltää henkilötietojensa käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin. Kieltotapa vaihtelee suoramarkkinointimuodon mukaan.

Puhelinmarkkinointia tekevät yritykset keräävät ihmisten yhteystietoja monilla eri tavoilla. Osa tiedoista on saatu itse käyttäjiltä kun he ovat rekisteröityneet johonkin palveluun, osa tiedoista on mahdollisesti ostettu erilaisista rekistereistä. 

Omien lupien hallinnointi vaatiikin vähän vaivan näkemistä. Useissa yrityksissä ja palveluissa joudut ruksimaan kaikki luvat pois erikseen markkinointiviestien eri alalajeilta. Tämä pikku vaivan näkeminen on kuitenkin pieni hinta siitä, että voit hillitä mainosten tai markkinoinnin loputonta virtaa. 

Kuinka puhelinmyyjät löytävät sinut?

Monet yritykset saavat kuluttajien yhteystietoja muun muassa Väestörekisterikeskuksesta ja Traficomilta. Molempiin voi ottaa myös yhteyttä ja kieltää omien henkilötietojensa antamisen eteenpäin. 

Yhteystietojen myynti on bisnestä. Esimerkiksi Väestörekisterikeskus, joka ylläpitää yhdessä maistraattien kanssa väestötietojärjestelmää, myy suomalaisten nimi- ja osoitetietoja monille erilaisille yrityksille, kuten lehtitaloille ja vakuutusyhtiöille. 

Toiminta on varsin tuottoisaa, ja se tuo Väestörekisterikeskuksen kirstuun lisää varallisuutta useilla miljoonilla euroilla joka vuosi. Knoppitietona voidaan kertoa, että vuonna 2018 Väestörekisterikeskuksen tienaama voitto henkilötietojen myynnistä oli yhdeksän miljoonaa euroa. Eli ihan mistään nappikaupasta ei siis ole kyse. 

Henkilötietojen myynti on liiketoimintaa myös Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille, joka niin ikään myy nimi- ja osoitetietoja vaikkapa erilaisille autoliikkeille ja katsastuskonttoreille. Traficom ei voi myydä tietoja liikenneasioiden rekisteristä muuta kuin ainoastaan liikenteeseen liittyvään markkinointiin, sanoo laki. 

Ja ei siinäkään kaikki, lisäksi osa Traficomin ja Väestörekisterikeskuksen asiakkaista myy nimi- ja osoitetietoja eteenpäin omille asiakkailleen. Siitä huolimatta, ettei Väestörekisterikeskus välitä puhelinnumeroita eteenpäin, puhelinmyyntiyritysten on helppo ostaa näitä kohdennettuja osoitetietoja ja etsiä sitten niille puhelinnumerot numeropalvelusta.

Suomalaisten henkilötiedoilla käydään kauppaa muutenkin kuin Väestörekisterikeskuksen ja Traficomin kautta. Esimerkiksi eri yritysten asiakasrekistereistä puhelinmyyntiyritykset saavat numeroita. 

Pitääkin olla todella tarkkana ja lukea myös pienellä präntätyt, sillä puhelinnumeronsa voi luovuttaa vahingossa samalla, kun hyväksyy vaikkapa jonkin palvelun tai sovelluksen käyttöehdot. Joskus toivoisikin, että jotenkin mystisesti puhelin olisi kadonnut ja saisi olla puhelinmyyjien ulottumattomissa. 

No ei vaan, oikeastihan puhelimen katoaminen olisi ikävä paikka. Mutta erinäisillä kikkailuilla ja toimilla pääsee ainakin suurimmasta osasta suoramarkkinointiyrityksistä eroon. Puhelin on erottamaton osa arkea, eikä puhelinmyyjiä välttääkseen kannata sitä pitää pois päältä tai äänettömällä. Parhaimmat puhelinoperaattorit ja liittymät voitkin tsekata täältä

Saatat pitää myös näistä: